TAIDE JA LUONTO
HEIDI
Taide tuli elämääni pari vuotta sitten, melko samaan aikaan kun opiskelin luontoyhteysohjaajaksi. Kiinnostuin kuunkierrosta ja siitä miten ihmiset ennen elivät lähellä luontoa ja luonnon rytmissä. Kuunkierto viehätti. Planeettojen liikkeet ja miten kaunis täysikuu onkaan. Kuun sirppi tuo mieleen feminiinisyyden ja Kalevalan Ainon oman tahdon.
Olen opiskellut Vedic Artin 17 ensimmäistä prinsiippiä. Alkuperäisen Free Vedic artin kehittäjän Curt Källmanin opeilla.
Vuonna 2024 aloitin Oil/coldwax tekniikan opiskelun. Se onkin vienyt mukanaan. Olen perehtynyt perus- ja jatkokurssin verran tekniikkaan ja sen huikeaan yllätyksellisyyteen. Intuitioon. Siinä on paljon samaa Vedic Artin kanssa. Työ puhuu sitä tehdessä. Mikään ei ole heti valmista. Niinkuin ei elämässäkään.
Olen kasvanut koko lapsuuteni kosken ja järven rannalla, kahden vuoren välissä. Puhtaan luonnon keskellä, vanhojen metsien kyljessä. Juoksin hiekkatieta ja kuljin polkuja. Se on suuri rikkaus ja sitä ammennan niin koruissa, taiteessa kuin Kutsu Luontosi -energiahoidoissakin.
Minulla on myynnissä näiden taulujen lisäksi muitakin hyvin intuitiivisia ja henkisiä maalauksia. Niihin kirjoitan mukaan myös Loitsun tai runon.
Lahjaksi ihan huima.
"Uusi aika"
Oilcoldwax vanerille 30x30x3
Myynnissä.
"Lento on vasta alussa"
Oilcoldwax vanerille
Vanerille, 30x30x3
Myynnissä.
10.7.2025
VEDIC ART -kurssi siirtyy myöhempään ajankohtaan.
Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut!
“Vedic Art ei opeta maalaamista – Vedic Art on tapa muistaa, kuinka maalataan ja miten taide syntyy. Siitä alkaen, kun kuulemme seitsemästätoista Vedic Artin prinsiipistä, alamme muistaa koko elämämme tarinan, mistä tulemme ja minne olemme menossa.” - Curt Källman
Tule Free Vedic Art -peruskurssille ja löydä tie luovuutesi lähteelle. Tärkein tavoite kurssilla on oppia näkemään ja ymmärtämään elämää ja itseään.
Free Vedic Art on perustettu Suomessa ja sen tarkoituksena on jatkaa ja kehittää Vedic Art-metodin kehittäjän, ruotsalaisen kuvataiteilija Curt Källmannin (1938-2010) elämäntyötä sellaisena kuin hän sitä opetti. Hän ymmärsi taiteen kaikista sidonnaisuuksista vapaana ilmaisuna.
Vedic Art-metodin keskiössä ovat 17 vedistä prinsiippiä niin taiteessa kuin elämässä. Free Vedic Art -maalauskurssille ovat tervetulleita kaikki maalauksesta ja piirustuksesta kiinnostuneet pohjakoulutuksesta tai maalauskokemuksesta riippumatta. Kurssilla prinsiipit opiskellaan piirtäen ja maalaten hiljaisuudessa. Hiljaisuus on taiteen kieli, niinpä hiljaisuutta vaalitaan työskentelyn aikana. Jokaisella on oma matkansa kuljettavanaan taiteessa ja elämässä, eikä sen kulkuun saa toinen sekaantua. Kurssilla maalataan omaan tahtiin ilman mitään ponnisteluja.
TERVETULOA MATKALLE OMAAN LUOVUUTEESI!
Kurssi järjestetään yhteistyössä Valgieloitsun kanssa.
Opettaja: Outi Hägg
Lisätietoja: haggouti@gmail.com